Piparkakkujen historiaa

Piparkakkujen historiaa

 

Piparkakkujen juuret juontavat tuhansien vuosien taakse Indusvirran laaksoon. Sieltä leivonnaisperinne on siirtynyt Egyptin kautta omaan maanosaamme yhteiseksi juhlaleiväksi.
Alkuaan kakut tehtiin taikinasta, jossa oli pelkästään jauhoja ja hunajaa. Kun Kaukoidästä ryhdyttiin tuomaan mausteita, niitä lisättiin taikinaan. Mausteet antoivat leivonnaisille taivaallisen tuoksun ja maun. Hunajan uskottiin olevan jumalten ruokaa ja mausteet toivat viestin paratiisista.
Hunajakakkujen maaginen vaikutus tehostui, kun niitä alettiin muotoilla ja koristella. Vanhimmat kakut olivat reliefimäisiä, puu- tai savimuoteissa valmistettuja. Kuvaleipien avulla voitiin välittää viestejä myös jumalille.
Kristityissä maissa kuvaleipä saattoi olla raamatullisin kuvin varustettu pyhä ehtoollis- tai muistoleipä.
Kakut toimivat aikoinaan myös lemmenviestien viejinä tai välittivät poliittisia mielipiteitä. Kun kansalliset tunnukset olivat kiellettyjä Unkarissa, paistoivat leipurit vaakuna- ja kansallissankariaiheisia hunajakakkuja.

Meillä piparkakut tunnettiin luultavasti jo keskiajan loppupuolella. Ensimmäisen kirjallisen dokumentin mukaan Turkuun tuotiin Saksasta kaksi tynnyrillistä piparkakkuja vuonna 1685.
Piparkakkujen valmistaminen on ilmeisesti kulkeutunut pohjoiseen luostareiden välityksellä. Ensinnä niitä ryhdyttiin leipomaan kartanoissa ja pappiloissa, joista tapa siirtyi myös kansan käyttöön.
Porvaristo oppi juomaan kahvia 1700-luvulla ja koko kansan tavaksi se juurtui 1800-luvun lopulla. Piparkakut olivat omiaan nautittaviksi juhlissa kahvin kanssa.
Piparkakkutaikinan raaka-aineet vaihtelevat jonkin verran alueittain. Pohjoismaissa käytetään runsaasti voita, eteläisissä maissa taas hunajaa. Sokerin tulo mahdollisti aikoinaan uusia koristelumenetelmiä. Saksalaisissa piparkakuissa on kosolti mantelia.

Monilla piparkakkumalleilla on omat vertauskuvalliset merkityksensä vaikka emme niitä enää tunnista. Possupipari on symboli viikinkiajan uhrileivästä, jonka avulla jumalilta toivottiin rikkautta.
Meillä suosituin kukan mallinen piparkakku on hyvän sadon, rikkauden ja hedelmällisyyden vertauskuva. Piparkakku-ukko ja -akka puolestaan kuuluvat ikivanhaan elämänpuuaiheeseen, joka on pitkän ja onnellisen elämän symboli. Sydän, tähti ja lintu ovat uskonnollisia rakkauden, uskon ja Pyhän Hengen vertauskuvia.
Rikkautta ja onnea haviteltiin piparkakkujen avulla aikana, jolloin ei esimerkiksi lotosta tiedetty mitään.
Aikojen saatossa on muotteihin ilmaantunut myös uusia malleja: mm. autoja, viuluja, piparkakkuja ja muumeja.

Piparkakkutalot ilmaantuivat kuvaan paljon piparkakkuja myöhemmin. Suomessa pystytettiin ensimmäinen piparkakkutalo Lucian päivän tienoilla vuonna 1919. Siitä lähtien ovat lapset ja aikuiset posket innosta hehkuen värkertäneet niitä joulun alla lukemattomissa kodeissa.
Piparkakkutalon alkujuuret ovat Saksassa. Grimmin veljesten satu Hannusta ja Kertusta on innostanut kotileipureita joulusta jouluun rakentamaan noita-akan mökkejä. Ajan mittaan on tietysti kehitelty myös lukuisia muita malleja.
Sadun taustalla on julma tosikertomus leipuri Katarina Schraderin kohtalosta 1600-luvun puolivälissä.
Katarinan surmaaminen ja uunissa polttaminen johtui kahden leipurin välisestä riidasta, jossa toisena osapuolena oli leipuri Hans Metzler. Katarina Schrader kyllästyi riitaan ja muutti pois Nürnbergistä. Myöhemmin hän kuitenkin palasi läheiselle metsäseudulle, osti sieltä mökin ja perusti leipomon.
Katarina kehitteli omia piparkakkuja ja myi niitä hyvällä menestyksellä kartanoihin ja luostareihin. Tämä suututti kateellista Hans Meztleriä niin, että hän päätti kostaa. Metzler väitti käräjäoikeudelle, että Schrader oli noita, joka ottaa vangikseen lapsia, lihottaa heitä ja pistelee lopuksi poskiinsa.
Käräjäoikeus päätti peukaloruuvikokeen perusteella, ettei Katarina Schrader ollut noita. Metzler tuohtui asiasta pahanpäiväisesti, otti mukaansa sisarensa Gretelin ja lähti tapaamaan Katarinaa. Perillä sisarukset surmasivat Katarinan ja polttivat hänet uunissa.
Kaameasta tarinasta vääntyi kansan suussa vähitellen satu Hannusta ja Kertusta.

Lähteet:
Anna-Liisa Mattilan haastattelu verkkouutisissa. 
(Anna-Liisa Mattila toimi Keski-Suomen kotitalousopettajaopiston ravintotalouden lehtorina ja on eläkkeelle jäätyään tutkinut perinpohjaisesti mm. piparkakkujen historiaa.)
http://w3.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_2000/22.joulukuu/pipa5100.htm